Turvataan kaupungin metsien monimuotoisuus

Metsäkannari

Joensuun kaupungissa on käynnissä alkaneen neljävuotisen valtuustokauden strategian valmistelu ja me allekirjoittaneet haluamme nostaa strategiaan selkeitä metsien hoitoon ja suojeluun liittyviä tavoitteita. Joensuu on osallistunut metsien suojeluun harkitsevasti ja tänä vuonna on tarkoitus suojella uusia metsäalueita osana Suomen satavuotista taivalta juhlistavaa kampanjaa. Strategisilla tavoitteilla varmistamme toiminnan pitkäjänteisyyden ja hallintoyksiköiden yhteistoiminnan. Kunnilla on erityinen vastuu luonnonsuojelusta ja usein kuntien omistamat metsä- ja puistoalueet ovat suurina kokonaisuuksina, joilla suojelun käytännön toteutus ja suunnittelu on helpompaa.

Joensuun kaupunki omistaa yhteensä lähes 9000 hehtaaria metsää, josta tällä hetkellä on suojeltu on noin 5 prosenttia. Talousmetsien lisäksi kaupungin omistamiin alueisiin kuuluu asukkaille tärkeitä lähimetsiä sekä virkistys- ja ulkoilumetsiksi osoitettuja alueita. Tällä hetkellä kaupungin metsien käyttöä ohjaa Joensuun Kaupungin Metsänhoidon Linjaus, joka on hyväksytty vuonna 2009.

Me allekirjoittaneet haluamme Joensuun kaupungin ottavan strategiassaan kantaa kaupungin omistamien metsien suojeluun ja hoitoon sekä siirtymistä kohti kevyempiä metsänhoidon toimenpiteitä ja jatkuvan kasvatuksen periaatetta tarkoituksenmukaisilla alueilla. Kaupungin omistamien metsien inventointia ja luonnonarvoiltaan suojelukohteiksi sopivien alueiden suojelua on jatkettava. Myös talousmetsien osalta luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen on kiinnitettävä suunnitelmallisesti enemmän huomiota. Maamme uhanalaisista lajeista 37% on metsälajeja ja metsäelinympäristöjen muutokset ovat suurelle osalle lajeista merkittävin uhanalaisuuden syy. Lähi- ja virkistysmetsät ovat kaupunkilaisille merkityksellisiä alueita, joilla on monipuolinen vaikutus hyvinvoinnille. Niiden hoidossa on siirryttävä voimakkaammin hallitun luonnontilan periaatteen mukaiseen hoitoon, jossa metsien harvennushakkuita tehdään kevyemmin, metsän annetaan olla monikerroksista ja eri ikäisten puiden annetaan kasvaa lomittain. Monipuolisempi metsä tarjoaa kuntalaisille miellyttävämmän maiseman ja muun muassa lapsille retki- ja elämyspaikkoja.

Me allekirjoittaneet toivomme, että suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen metsiensuojelu ja metsien monimuotoisuuden turvaava käyttö nostetaan myös strategiseksi tavoitteeksi. Samalla kaupungin metsänhoidon linjaus päivitetään ja monimuotoisuuden turvaaminen nostetaan sen keskiöön.

Antti Saarelainen (vas.)
Harri Hölttä (vihr.)
Kauko Salo (kok.)
Tuula Parikka (kesk.)
Antti Kainulainen (kd.)
Joakim Kärkäs (sd.)

Sanna Palvanen (vpj.)
Savo-Karjalan Luontopiiri

Elina Mikkonen (vpj.)
Joensuun seudun luonnonystävät ry

Jumalat jääköön päiväkotien porteille

child-1096177_1280

Oheinen mielipidekirjoitus julkaistiin Karjalaisessa 27.8.2017

Anne “Kikkis” Mikkola kirjoitti Karjalaisessa (23.8.2017) seurakuntien roolista varhaiskasvatuksessa. Me näemme uuden inklusiivisuuteen ja tunnuksettomuuteen perustuvan linjan olevan järkevä sekä korostavan lasten ja katsomusten yhdenvertaisuutta. Kukaan ei ole heittämässä kristillisyyttä roskakoriin, vaan käsittelemässä sitä yhdenvertaisena ja samanarvoisena muiden maailmankatsomusten kanssa.

Uskontojen tunteminen on tärkeä osa oman ja muiden kulttuurien tuntemusta, mutta se tulee toteuttaa tunnustuksettomasti ja kaikkia katsomuksia tasapuolisesti käsittelevästi. Vierastamme ajatusta, että jo varhaiskasvatuksessa nostetaan voimakkaasti yksi maailmankatsomus muiden yläpuolelle tai järjestetään tunnuksellista kasvatusta. Mikkolan mainitsemat elämäntaidot sekä oman ja toisen arvon tunnustaminen ovat osa kaikkea ihmisyyttä, eikä niiden opettamiseen tarvita uskonnollista pohjaa.

Kyse on myös lasten yhdenvertaisuudesta: tilanne, jossa osa lapsista paimennetaan seurakunnan järjestämään aamunavaukseen osan jäädessä resurssien puutteen vuoksi toiseen tilaan odottelemaan, asettaa lapset eriarvoiseen asemaan. Vaikka vaihtoehtoista toimintaa olisikin tarjolla, julkinen valitseminen eri vaihtoehtojen välillä pakottaa lapset ja perheet paljastamaan avoimesti oman maailmankatsomuksensa, mikä rikkoo heidän yksityisyyden suojaansa.

Aamunavausten ja kaiken muunkin varhaiskasvatuksen tulee olla kaikille yhteistä, ja myös erilaisten katsomusten käsittelyn on oltava yhdenvertaista. Sallisivatko Mikkolan ajatukset kaikkien päiväkotilasten, myös krisitittyjen, tulla yhtä lailla imaamin tai vapaa-ajattelijoiden seremoniapuhujan tykö?

Antti Saarelainen
Alia Dannenberg
Joensuun kaupunginvaltuutettuja (vas.)

Suomalainen biotalouskeskustelu tarvitsee lisää faktoja ja ilmastonmuutoksen torjuntaan keskittymistä

lulucf
Esko-Juhani Tennilä suomi kovin sanoin 4.8. Kansan Uutisissa ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan EU-parlamentin ympäristövaliokunnan päätöstä metsien hiilinielujen laskentaperusteista. Kyseessä on tapa, jolla Euroopan Unionissa lasketaan metsiin ilmakehästä tietyssä ajassa sitoutuvan hiilen ja mahdollisten hiilineutraaleiksi laskettavien hakkuiden määrä. Suomen näkökulmasta ongelmaksi on nähty valittu vertailutaso, jonka ylittäviä metsähakkuita ei enää lasketa hiilineutraaleiksi, vaan tason ylittävien hakkuiden lasketaan pienentävän maan hiilinieluja. Tennilän mukaan tämä on saanut osakseen paljon kritiikkiä – kritiikkiä, jota ovat esittäneet ainoastaan nykyisen oikeistohallituksen, metsäteollisuuden ja MTK:n kaltaiset tahot. Esimerkiksi muiden EU:n jäsenmaiden hallitukset pitävät päätöstä järkevänä, ja myös ympäristöjärjestöt ja tutkijat ovat päätökseen tyytyväisiä. Kirjoituksesta, ja erityisesti Matti Torvisen ehdotuksen EU:sta eroamisesta, jos Suomi ei saa sellaista päätöstä kuin haluaa, kannattamisesta tulee ilmi Tennilän pitkään hellimä ajatus, ettei Euroopan Unionista voi tulla muuta, kuin pahaa. Kuitenkin juuri ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa EU on ollut vasemmistolaisestakin näkökulmasta siedettävä ja joskus jopa edistyksellinen toimija.

Ilmastonäkökulmasta ympäristövaliokunnan päätös on ainoa järkevä, koska esimerkiksi 68 tutkijan allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä tuodaan esiin, että hallituksen ajama biotalouslinja on kestämätön ja uhkaa siirtää päästövähennyksien toteutumista useilla vuosikymmenillä eteenpäin. Myös esimerkiksi BIOS-tutkimuslaitos piti ympäristövaliokunnan päätöstä odotettavana, ja korostaakin sen osoittavan, miten Suomen hallituksen ja metsäteollisuuden ajama linja on ristiriidassa kansainvälisen tiedeyhteisön sekä Euroopan Unionin ympäristöpolitiikan kanssa. Alkuvuodesta myös Suomen ilmastopaneeli julkaisi kannanoton, jossa tuotiin esiin tiedemaailman keskuudessa oleva selkeä konsensus: Suuret lisähakkuut metsissä pienentävät Suomen hiilinieluja.

Pahimmillaan ilmastopäästöt lähtisivät laskuun vasta noin kolmenkymmenen vuoden päästä. Pysyäksemme Pariisin ilmastokokouksessa sovitussa 1,5 celciusasteen tavoitteessa, tai edes kansainvälisen ilmastopaneelin ehdottomana turvarajana pitämässä kahden celciusasteen tavoitteessa, päästöjä on leikattava tuntuvasti heti tulevina vuosina, ja hiilinielujen huomattava lisääntyminen on turvattava.

Hiilinielukeskustelun lisäksi lisääntyvät hakkuut uhkaavat metsiemme monimuotoisuutta. Suomessa on arvioitu olevan 814 uhanalaista metsälajia, joista pahimmillaan jopa 214 tulee häviämään seuraavan 50 vuoden aikana. Suurimpia uhkia näille lajeille ovat metsäteollisuudesta johtuva lahopuun väheneminen metsissä, sekä yleisemmällä tasolla vanhojen metsien väheneminen Suomessa. Vanhoissa metsissä arvioidaan yleisesti elävän 35% Suomen uhanalaisista lajeista. Erityisesti Etelä-Suomessa vanhojen metsien suojelu tarvitsee voimakkaita lisäpanostuksia.

EU-parlamentin päätöksen on monissa kritiikeissä nähty hyödyttävän erityisesti naapurimaatamme, Ruotsia, jossa arviointiväliksi valitulla 2000-2012 hakkuut olivat Suomea suuremmat. Näin ollen Ruosi voi lisätä nykytilanteesta hakkuumääriään huomattavasti ja ne laskettaisiin edelleen hiilineutraaleiksi. Samalla tässä vertailussa kuitenkin unohdetaan, että Ruotsissa uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseen osoitetut varat valtion budjetissa ovat kuusinkertaiset Suomeen verrattuna ja maa on panostanut metsien suojeluun Suomea enemmän.

Biotaloudesta toivotaan selkeästi Nokian kaltaista uutta sampoa Suomelle ja erityisesti työpaikkapulasta kärsiville perifeerisille alueille, mutta hallituksen linjan kaltainen tekninen hakkuumäärien nostaminen ja metsien käytön lisääminen välittämättä lopputuotteesta ja sen jalostusasteesta on ilmaston ja luonnon näkökulmasta vaarallista. Puun käytössä tulisi suosia ensisijaisesti pitkään hiiltä sitovia ratkaisuja lyhytikäisen paperin tai pahvin tuottamisen sijaan, mutta näidenkin ratkaisujen kohdalla maltti on valttia. Tutkijat ovatkin tuoneet esiin huolensa siitä, että laajamittaiset metsien hakkuut kuitenkin lisäävät ilmastopäästöjä, vaikka mukaan laskettaisiin niin sanonut korvaushyödyt, eli esimerkiksi betonirakentamisen korvaaminen puurakentamisella tai fossiilisten polttoaineiden korvaamisen puuenergialla. Samalla hakkuiden voimakas lisääminen voi hankaloittaa puun saantia metsäteollisuuden tarpeisiin tulevaisuudessa.

Ydin-lehden numerossa 2/2017 Timo Korhonen esitteli hyvin toiveikkaasti Itä-Lappiin suunniteltua Kemijärven biosellutehdasta. Tehtaan on tarkoitus tuottaa teollisessa mittakaavassa mikrokiteistä sellua, jota voidaan käyttää muun muassa lääkkeissä. Sivutuotteenaan tehdas tuottaa energiamarkkinoille myös vihreää energiaa. Lähtökohtaisesti projekti on järkevä ja kannatettava, mutta sen kokoluokka herättää huolen lisääntyvien hakkuumäärien vaikutuksesta Pohjois-Suomen luontoon. On tärkeää nostaa metsäteollisuuden jalostusastetta ja panostaa sellun keittämisen sijaan pitempään hiiltä sitoviin ratkaisuihin, mutta biotalousbuumin tuoma uusi tuotantokapasiteetti ei ole vähentämässä niin kutsutun perinteisen metsäteollisuuden puuntarvetta, vaan lisätarve tulee vielä nykyisten paperitehtaiden, bioenergialaitosten ja sahojen lisäksi. Olen täysin samaa mieltä Tennilän kanssa siitä, että tarvitsemme kipeästi Lappiin lisää työpaikkoja, mutta samalla meidän tulee huolehtia ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä luonnon monimuotoisuudesta ja löytää tasapaino lisätyöpaikkojen ja ekologisen kestävyyden välillä. Tähän yhtälöön suuret tuotantolaitokset ja hakkuumäärien dramaattiset lisääntymiset sopivat huonosti.

Maltillisesti, metsien hiilivarantojen lisääntymisestä, ja metsien monimuotoisuudesta huolehtien biotalouteen voidaan saada Suomeen merkittäviäkin määriä työpaikkoja erityisesti perifeerisille alueille, mutta silloin täytyy huomioida myös metsien erilaisten käyttötapojen lomittaisuus: suurien aukkohakkuiden tilalle täytyy saada jatkuvaa kasvatusta, joka turvaa paremmin niin hiilen sitoutumisen metsiin, metsien monimuotoisuuden kuin myös ihmisten virkistyskäytön. Metsien käytössä on tärkeää huomioida niihin sitoutuneen hiilen mahdollisimman pitkäaikainen sitominen, ja pelkän sellun keittämisen sijaan täytyy panostaa uusiin, pitkään hiiltä sitoviin ratkaisuihin ja tuotteisiin.

Esimerkiksi Vasemmiston oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen on ehdottanut puupohjaisten korvaajien kehittämistä muoville. Kuitenkin tässäkin tapauksessa on tärkeää panostaa tuotteiden pitkään käyttöikään. Nykyisessä tilanteessa hallituksen ajama “biotalousbuumi” näyttää vain lisäävän sellunkeittoa ja tuottavan pieniä määriä uusia ratkaisuja tehtaiden sivuvirtoina syntyvistä paperitehtaille hyödyttömistä aineksista.

Suomeen suunniteltujen suurten biotaloushankkeiden yhtenä ongelmana voi pitää myös niiden suurta mittakaavaa. Esimerkiksi Kuopioon suunniteltu Finnpulpin havusellutehdas tulee olemaan alallaan maailman suurin. Tehdas tulee käyttämään yhtiön omien laskelmien mukaan 6,7 miljoonaa kuutiometriä puuraaka-ainetta vuodessa, mikä vastaa noin kolmen maakunnan tuotantoa. Paikalliset luonnonsuojelijat ovat olleet huolissaan sen huomattavasta pistekuormituksesta alueen vesistöille. Samalla suurten yhtiöiden hallussa olevat jättihankkeet ovat myös vaarassa työntää syrjään markkinoilta pienempiä ja paikallisempia hankkeita, ja valta metsäalalla saattaa hankkeiden myötä keskittyä entistä enemmän samoille toimijoille.

Hallituksen ja elinkeinoelämän härkäpäinen biotalousbuumin lietsonta on kummallista, tiedevastaista työpaikkapopulismia, jossa ei suostuta näkemään kansainvälisen tiedeyhteisön selkeitä suosituksia. Pahimmillaan puheenvuoroissa kyseenalaistetaan Yhdysvaltain presidentti Trumpin tavoin koko tieteen uskottavuus lyhytnäköisen oman edun tavoittelun nimissä. Suomalainen biotalouskeskustelu kaipaakin juuri nyt rauhoittumista ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa keskustelua metsiemme käytöstä. Erityisesti tässä keskustelussa tulee olla keskiössä tehokas ilmastopolitiikka ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Näiden reunaehtojen sisällä biotaloutta voidaan kehittää – sanomalehtipaperin sijaan Suomessa voitaisiin tuottaa uusia ratkaisuja öljyn korvaamiseksi käyttöesineissä ja betonin korvaamiseksi rakentamisessa.

Marjanpoimijoiden oikeudet ovat meidän kaikkien oikeuksiamme

An injury to one is an injury to all

sampsa

Tekstistä on julkaistu lyhennetty versio sanomalehti Karjalaisen mielipidepalstalla 11.8.

Kysymys ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asemasta suomalaisilla työmarkkinoilla on noussut jälleen keskusteluun sanomalehti Karjalaisen uutisoitua kuinka 40 marjanpoimijaa on joutunut vaikeaan tilanteeseen Pohjois-Karjalassa. Uutisoinnin mukaan marjanpoimijat ovat joutuneet tukeutumaan paikallisen metsästysseuran ja seurakunnan apuun majoituksen ja ravinnon saamiseksi, eikä heidät Suomeen tuoneeseen yrittäjään ole saatu yhteyttä. Uusimman tiedon mukaan marjanpoimijat ovat kuitenkin nyt hävinneet juuri ennen poliisin saapumista selvittämään tilannetta.

Itä-Suomen Vasemmistonuorten reagoidessa tilanteeseen ja vaatiessa apua marjanpoimijoille sekä selvyyttä koko marjanpoiminta-alalle tuntuvat monet ihmiset ihmettelevän miksi vasemmistolaiset hanakasti haluavat auttaa ulkomaalaisia eivätkä sen sijaan suomalaisia työläisiä. Vasemmistonuoret ovat toimineet jo pitkään ulkomaalaisten marjanpoimijoiden auttamiseksi ja ovat auttaneet heitä mm. Kainuussa järjestämällä yhdessä paikallisten kanssa konkreettisesti suojaa ja ruokaa, hankkimalla lakineuvontaa ja käynnistämällä Solidaarisuutta marjanpoimijoille -kampanjan. Tänä vuonna Vasemmistonuoret tukivat marjanpoimijoiden pääsemistä Suomeen osallistumaan käräjäoikeuden istuntoon, jossa heidän nostamaansa kannetta marjayhtiötä vastaan käsiteltiin, sekä järjestämällä mielenosoituksen Kuopiossa. Tästä työstä saimme paljon kiitosta, mutta myös paljon hyvinkin kriittistä palautetta ja mm. tappouhkauksia.

On tärkeää myös toimia paperittomien tilanteen parantamiseksi, koska juuri he ovat usein työmarkkinoilla haavoittuvimmassa tilanteessa, koska työnanantajalla on aina mahdollisuus kiristää heitä viranomaisille ilmoittamisesta. Kyse on siitä, kuinka ihmisarvo on yksi ja jakamaton – se ei ole kiinni ihmisen kansallisuudesta.

Kuitenkin juuri auttamalla kaikkein heikoimmassa asemassa olevia autetaan kaikkia työtä tekeviä yhä kovenevalta työelämältä. On työnantajien etu, että Suomeen saadaan luotua kahdet työmarkkinat, joilla erityisesti Suomeen saapuneet joutuvat kärsimään epävarmoista työsuhteista, työoloista ja elämiseen huonosti riittävästä palkasta. Ajamalla ihmiset kilpailemaan keskenään ja syyttämään vertaisiaan omasta ahdingostaan hämärretään, että työelämän jatkuva koveneminen ja epävarmentuminen hyödyttää erityisesti työnantajia. Vanhan vitsin mukaan pöydällä on 20 keksiä, joista kapitalisti ottaa 19 ja kuiskaa työläiselle: – Varo, siirtolainen meinaa viedä keksisi.

Vasemmistolaisen ideologian keskiössä on ajatus pienemmän puolella seisomisesta, heidän kanssaan paremman aseman puolesta työskentelystä, riippumatta heidän kansalaisuudestaan tai työsuhteensa laadusta. Hyväksymällä epävarmat työsuhteet ja työskentelyolosuhteet toisille hyväksyt myös tulevaisuudessa huonommat työsuhteet itsellesi, koska epävarmuuden ja yhä huononevien työehtojen levittäminen kaikkien työsuhteisiin on pääomalle hyödyllistä, ja painaa palkkoja alaspäin meiltä kaikilta.

Kysymys työelämän epävarmistumisesta ja työläisten välisen kilpailun lisääntymisestä linkittyy suoraan myös kysymykseen kansainvälisestä solidaarisuudesta: Globaali kapitalismi ajaa eri maiden työtä tekevät kilpailemaan, ei vain toistensa kanssa vaan myös muiden maiden työtä tekeviä vastaan. Kansainvälisellä tasolla erityisesti suorittavien töiden siirtymistä sinne missä työläisten ja ympäristön suojelu on heikointa vastaan taistellaan tehokkaimmin auttamalla kohdemaiden ympäristöjärjestöjä ja ammattiliittoja toimimaan paremman työ- ja ympäristölainsäädännön puolesta. Tätä tärkeää työtä Suomessa tekevät esimerkiksi Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Siemenpuu säätiö. On kestämätöntä lähteä työpaikkojen ja pyhän kilpailukyvyn nimissä romuttamaan ympäristölakeja tai laskemaan palkkoja ja osallistua näin kilpajuoksuun pohjalle. Vasemmiston tuleekin nostaa solidaarisuus jälleen toimintansa keskiöön. Solidaarisuudessa kyse ei ole almuista köyhille, vaan toisten auttamisesta ja tukemisesta, jotta he voivat auttaa itseään ja myös muita.

Millaista maisemaa ja kaupunkitilaa haluamme?

Junasta nousemisen jälkeen rautatieasemalla ensiksi silmiin osuvat vanhat arvokkaasti korjatut vanhat puutalot, joissa on omaehtoista kahvila- ja kulttuuritoimintaa. Keskustaa kohti kävellessä, rauhallisella kevyelle ja joukkoliikenteelle varatulla sillalla, oikealla näkyy rauhallinen ja puistoinen Kanavanranta osana vihreää yhtenäistä joenrantaa ja vasemmalla kaupungintalon jälkeen avautuu näkymä vehreään ja korkeapuustoiseen Vapaudenpuistoon, joka on pidetty ajanviettopaikka.

Kun puhumme kaavoituksesta ja kaupunkisuunnittelusta ymmärrämme usein väärin, että luomme sillä asuin- tai liikeneliöitä, karttoja ja suunnitelmia. Kuitenkin kaupunkipolitiikan lopputuloksena luomme maisemaa, ihmisten arkikokemuksia ja elävää kaupunkiympäristöä. Joensuussa on meneillään monta rakennusprojektia ja -suunnitelmaa, joissa kaupunkia pyritään kehittämään, mutta ovatko keskiössä ihmisten arkiset kokemukset ja kaupunkilaisten viihtyisyyden lisääminen vai talouden kasvun tavoittelu?

Viihtyisään kaupunkiin mahtuu niin tiiviimpiä alueita kuin lähimetsiä,  puistikkoja kuin myös kortteleiden sisäpihoilla olevia puita sekä leikkikenttiä. Kaupungin ei kannata tiivistymisinnossaan rakentaa viheralueitaan täyteen vaan tilaa tulee jättää myös luonnolle. Viihtyisään Joensuuhun kuuluu historiallinen kerroksellisuus – rinta rinnan olevat uudemmat ja vanhemmat rakennukset.

Viihtyisään kaupunkiin kuuluvat myös ns. “tiheät paikat”, joihin ihmisillä yhdistyy vuosien varrella kertyneitä muistoja ja jotka toimivat kohtaamisen paikkoina. Viihtyisässä kaupungissa myös moniäänisyys huomioidaan ja kuunnellaan kaupunkilaisia heille tärkeistä paikoista ja niiden kehittämisestä.

Viihtyisässä kaupungissa panostetaan viheralueisiin, joukkoliikenteeseen ja kevyen liikenteen suosimiseen. Vähentämällä yksityisautoilua vapautamme tilaa toisenlaiselle kaupunkitilan käytölle – lopulta kuitenkin asvaltin alla on niitty.

Rasismivapaa Joensuu

rasismivapaa(2)

Hyvää rasisminvastaista viikkoa!

Joensuulla on edelleenkin 90-luvulta periytyvä maineensa, ja aivan liian usein olenkin joutunut vastailemaan kysmyksiin onko Joensuussa edelleen skinejä tai uskaltavatko yliopiston vaihto-opiskelijat liikkua vapaasti kaduilla ilman pelkoa väkivallasta. Joensuun on otettava oppia historiasta ja todettava selkeästi, ettei minkäänlainen rasismi ole tervetullutta kansainväliseen kaupunkiimme.

Valkoisen vallan lähettiläinä toimivien Odinien saapuessa kaupunkimme kaduille, muka turvaa tuomaan, kaupungin tiedotus otti kantaa, ettei järjestyksenvalvonta kuulu demokraattisessa yhteiskunnassa muiden kuin poliisien tehtäviin. Haluankin, että Joensuun kaupunki jatkaa ja selkeyttää terävää nollatoleranssilinjaa rasismia kohtaan ja on mukana laajassa rintamassa tuomitsemassa kaikenlaisen vihapuheen, rasismin, seksismin tai homofobian.

Vihapuheen levittäminen ei saa olla hyväksyttyä valtuustossa tai kuntavaalien tuoksinnassakaan. Ihmisoikeusliitto on näiden kuntavaalien alla kampanjoinut rasismista vapaiden kuntavaalien puolesta ja itse olen sitoutunut olemaan levittämättä rasismia kampanjoidessani ja puuttumaan rasismiin.

Myös Joensuussa on ilmapiiri koventunut ja kovaääninen vähemmistö on saanut aivan liian paljon tilaa julkisessa keskustelussa. Vihaa ollaan Joensuuhun matkattu levittämään toiselta puolelta Suomea saakka, muka tavallisia joensuulaisia edustaen. Demokraattisessa yhteiskunnassa ihmisoikeuksien puolustaminen on meidän kaikkien tehtävä ja esimerkiksi 90-luvun skineistä päästiin eroon nostamalla kysymys julkiseen keskusteluun ja toimimalla yhteisessä rintamassa.

Joensuun kaupungilla on rasisminvastainen työryhmä, jonka työskentelyä on jatkettava ja kaupungin on tuettava myös hyvää työtä tekeviä järjestöjä, kuten Joensuun monikulttuurisuusyhdistystä tai maahanmuuttajataustaisten yhteisöjen omia järjestöjä. Ottamalla kaikki mukaan yhteiskuntaamme ja nostamalla maahanmuuttajataustaisten henkilöiden omaa ääntä kuuluviin varmistamme moniäänisemmän yhteiskunnallisen keskustelun.

Rakennetaan yhdessä Joensuusta entistä kansainvälisempi kaupunki, joka syli avoinna toivottaa kulkijat tervetulleiksi, jossa kukaan ei jää ilman tarvitsemaansa apua johtuen statuksestaan tai kansalaisuudestaan ja jossa väkivaltaisilla uusnatseilla ei ole tilaa toimia.

Maahanmuutto ei uhkaa kulttuuria tai maapalloa

immigration

7.12. Ilmestyneen Karjalan Heilin mielipidepalstalla monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa kritisoitiin urheasti nimimerkin takaa. Vaikka nimimerkin käyttäjä ilmoittikin olevansa vain realisti, ei rasisti tai fasisti, toistaa hän tehokkaasti nykyaikaisen rasistisen puheenparren kulttuurien itseisarvosta, joka taataan pitämällä ne irrallaan toisistaan. Kirjoituksessa kulttuurit nähdään siis muuttumattomina ja yhtenäisenä. Kulttuurit ovat kuitenkin aina olleet muutoksessa ja ottaneet itseensä vaikutteita toisilta kulttuureilta ja kaikille samanlaisen kulttuurin sijaan niissä on ollut arvokkaita erilaisuuksia niin alueellisesti, yksilöllisesti kuin luokkataustankin kautta – lähtökohtaisesti siis kaikki kulttuurit ovat olleet ja tulevat olemaan “monikulttuurisia”. Olisi yksisilmäistä olla huomaamatta suomalaisessakin kulttuurissa eroja maan eri osien tai esimerkiksi erilaisista perhetaustoista tulevien välillä. Suomalaistakin kulttuuria värittää kulttuuriin kuuluvien erilaisuus ja se on rikkaus. Aina erilaisten näkemysten yhteiselo ei ole onnistunut kitkattomasti vaan vieraina kulttuureina on historiallisesti pidetty niin työväenluokkaista kulttuuria kuin ortodoksejakin ja suhteemme saamelaiskulttuuriin on edelleen ongelmallinen. Erilaisten kulttuurien lisääntyminen Suomessa ei uhkaa “suomalaista kulttuuria”. Kulttuurista huolissaan olevat turvaavat sitä parhaiten harrastamalla haluamiansa perinteitä. Huoli meidän ja maahamuuttavien kulttuurien katoamisesta on vain tehokas keppihevonen maahanmuuton vastustamiseen.

Huoli maapallon kestokyvystä ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten nousemisesta ylös köyhyydestä taas kuulostaa lähes ekofasistiksi kutsutun Linkolan ajatuksilta. On totta, että me länsimaiset ihmiset kulutamme aivan liikaa ja uhkaamme koko maapallon elämää. On kuitenkin nurinkurista vastustaa maahanmuuttoa sen takia, että me kulutamme liikaa, eikä tänne saa tulla lisää ihmisiä kuluttamaan liikaa. Suuretkaan maitten väliset muuttoliikkeet eivät tule poistamaan kurjuutta maailmasta, mutta pääsy rikkaampaan maahan, jossa on enemmän mahdollisuuksia vähentää yksilöiden kärsimystä. Myös suomalaiset ovat huonoina aikoina lähteneet leveämmän leivän perään muille maille vierahille, eikä siinä sinänsä ole mitään erikoista.

Vaatiessaan meidän omasta elintasostamme vähentämistä kirjoittaja on sinällään oikeassa, mutta vastuun sälyttäminen vain humaania siirtolaispolitiikkaa vaativien selkään on yksinkertaisesti naurettavaa – tiukinkin maahanmuuttoa vastustava rasisti tai fasisti syö yhteisestä kuormastamme vähintään kolmen edestä. Jotta voimme auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä nousemaan siedettävälle elintasolle meidän kaikkien on joustettava elintasostamme. Erityisesti tämä vastuu on teollistuneiden länsimaiden asukkaille: historiallisesti juuri meidän elintasomme on historiallisesti mahdolistettu siirtomaiden riistolla sekä luonnonvarojen tuhlaamisella, joka on aiheuttanut nyt koko ihmiskuntaa ja kaikkea elämää maapallolla uhkaavan ilmastonmuutoksen.

(Kuva:CC BY-SA 3.0 NY )