Aluepolitiikka

2015

Aluepolitiikka on keskittävää ja vääriin asioihin keskittyvää. Alueellinen keskittyminen nähdään luonnonlakina ja tilalle Keskusta tarjoaa Helsingin ongelmien alleviivaamista, moottoriteitä ja turvevoimaloita maaseudulle. Aluepolitiikassa soi siltarumpu ja politiikot keräävät poliittisia pisteitä vaatimalla valtioiden palveluiden alueellistamista omille äänestysalueilleen.

2020

Joensuusta pääseen nopealla ja kohtuuhintaiselle junayhteydellä niin Kuopioon kuin Helsinkiinkin. Hyvinvointivaltion palvelut ovat saavutettavissa kaikkialla Suomessa – lähiterveyskeskuksien lisäksi haja-asutusalueilla asuvia palvelee myös kutsuttavat terveysbussit. Perustulo on mahdollistanut pk-sektorin kukoistuksen Itä-Suomessa ja maaseudulla lähiruoka ja luontomatkailu ovat valtteja. Energiantuotanto on paikallista ja keskittävän ydinvoiman sijaan on investoitu vahvasti hajautettuun uusiutuvan energian tuotantoon.

Näihin tavoitteisiin pääsemiseksi:

  • Raideliikenteeseen tehdään miljardi-investointeja! Linja-autoliikenne turvataan myös Itä-Suomessa.
  • Julkisesti tuotettujen lähipalveluiden asema turvataan sote-uudistuksessa ja kehitetään uusia tapoja järjestää palveluita joustavasti. Palvelut järjestetään suoraan demokraattisesti valitun maakuntahallinnon alaisuudessa.
  • Ydinvoima ajetaan alas ja tilalle rakennetaan maakuntiin uusiutuvaa energiaa. Jokaiselle oikeus syöttää tuottamansa ylijäämäenergia sähköverkkoon ja saada siitä markkinahintainen korvaus.
  • Perustuloon siirtymällä ihmisten ei ole pakko muuttaa työpaikan perässä kasvukeskuksiin vaan yrittämisen vapaus on aidosti myös haja-asutusalueilla.
  • Korkeakoulutukseen panostetaan lisää ja turvataan opiskelupaikat myös maakunnissa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close