Tasa-arvo ei ole Suomessa vielä valmis vaan tarvitsemme myös tulevaisuudessa sorron moninaiset muodot tunnistavaa feminististä politiikkaa. Suomi on Euroopan vaarallisimpia maita naisille ja työmarkkinamme ovat voimakkaasti segregoituneet “miesten ja naisten aloihin”.
Keväällä 2019 punavihreä hallitus ensimmäisinä toiminaan:
Uudistaa translain ihmisoikeuksia kunnioittavaksi ja pakkostrelisaatioon pakotetuille maksetaan korvaus ja pyydetään anteeksi valtion taholta. Juridinen sukupuoli irrotetaan lääketieteellisestä prosessista ja otetaan käyttöön kolmas sukupuoli.
Aloittaa kunnianhimoisen palkkatasa-arvo-ohjelman valmistelun, jonka osana lisätään palkkojen avoimuutta. Samalla hallitus on mukana kolmikantaisesti sopimassa naisvaltaisten alojen palkkojen korotuksista.
Aloittaa perhevapaauudistuksen, jonka pohjana on ns. 6+6+6-malli. Mallissa perhevapaa jakautuu kummallekin vanhemmalle merkittyyn kuuden kuukauden osaan, jonka lisäksi kuuden kuukauden käytöstä voivat vanhemmat sopia keskenään. Yksinhuoltajalle koko 18 kuukautta olisivat omassa käytössä. Malli turvaa vanhempainvapaan tasaisemman jakautumisen ja kustannusten tasaisemman jakautumisen työnantajien kesken.
Lisäksi hallituskaudella toteutetaan yleisemminkin feminististä politiikkaa:
- Vain miehiä koskettavasta asevelvollisuudesta siirrytään kohti kaikille vapaaehtoista palvelusta
- Lisätään resursseja turvakodeille, varmistetaan turvakotien parempi alueellinen kattavuus ja panostetaan lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön.
- Tehdään raiskauslaista suostumusperustainen.
- Lisätään kaiken päätöksenteon osaksi päätösten sukupuolivaikutusten arvioiminen ja tehdään tulevalla hallituskaudella feminististä talouspolitiikkaa.
- Koulutuspolitiikassa otetaan huomioon sukupuolinäkökulmat ja opetuksessa siirrytään aidosti sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuusuuden huomioimiseen.
- Parannetaan lasten ja lapsiperheiden tasa-arvoa palauttamalla kaikille lapsille täysipäiväinen oikeus varhaiskasvatukseen.
- Varmistetaan nuorille maksuton ehkäisy kaikissa Suomen kunnissa.