Vasemmistoliitto tarvitsee reilun siirtymän toimenpideohjelman

Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin nopea hupeneminen asettavat meidät suuren ongelman eteen: kuinka ohjaamme yhteiskuntamme kestävälle polulle, ja jaamme tästä muutoksesta johtuvat hyödyt ja haitat reilusti, niin Suomen sisällä kuin globaalistikin. Tiedemaailman laaja konsensus on asettanut meille tiukan aikataulun tämän muutoksen toteuttamiseen – seuraavan parin vuosikymmenen aikana on Suomen ensin saatava omat päästönsä nollaan, ja sen jälkeen meidän on maana sidottava enemmän hiiltä ilmakehästä kuin sinne tuotamme. Globaalisti myös vasta kehittyvien globaalin etelän maiden on oltava hiilineutraaleja nopeasti meidän jälkeemme, viimeistään 2050-luvulla. 

Tämä asettaa yhteiskuntamme ennen näkemättömän muutoksen eteen. Kuka tämän muutoksen koordinoi ja miten? Esimerkiksi BIOS-tutkimuslaitoksen ekologinen jälleenrakennusvisio rakentuu vahvan ohjaavan ja muutokset rahoittavan valtion pohjalle. Heidän ohjelmassaan kuvatun kaltainen valtava siirtymä fossiilikapitalismin raunioista eteenpäin vaatii kollektiivista ohjaamista. Edessämme olevaa muutosta voikin hyvin verrata toisen maailman sodan jälkeiseen jälleenrakentamisen aikaan. 

Jälleenrakentamisen ja korjaamisen lisäksi, meidän on suunnitelmallisesti ja reilusti laskettava luonnonvarojen kulutustamme. Samalla on välttämätöntä ajaa alas joitakin ilmastolle ja luonnon monimuotoisuudelle tuhoisia taloudellisia toimintoja. Miten tuemme ja kenen toimesta esimerkiksi työntekijöitä, jotka tulevat menettämään tässä välttämättömässä muutoksessa työnsä? Miten tämä tulee eriarvoisesti vaikuttamaan eri alueisiin? Miten torjumme entistä voimakkaampaa eriarvoistumista ja vastakkainasettelua kaupunkien ja maaseutualueiden välillä? 

Vasemmistolla tulee olla uskottava visio ja suunnitelma, kuinka reilusti ja kaikki mukaan ottaen seilaamme niin Suomena kuin koko ihmiskuntana tässä muutoksen aallokossa. Esimerkiksi Espanjassa on olemassa transitioministeri, jonka tehtävänä on miettiä yhdessä ammattiliittojen ja muiden toimijoiden kanssa kuinka mahdollisimman reilulla tavalla ajetaan alas maan kivihiilikaivokset. 

Pahimmillaan tämä muutos tulee vahvistamaan “vanhaan hyvään” haikailevien fasististen liikkeiden ja populistien kannatusta. Tarvitsemme laajan uudistusohjelman, jossa unelmoimme ja rakennamme tulevaa hiilinegaativista yhteiskuntaa ja siihen johtavaa polkua. Tähän siirtymään tarvitsemme mukaan myös ammattiyhdistysliikkeen, tutkijat kuin maanviljelijätkin. Tämän siirtymän on oltava reilu, koska meillä ei ole varaa antaa kenenkään tippua kyydistä tai vastakkainasettelun kasvaa.

Teksti julkaistu Kansan Uutisissa 8.11.2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close