Meidän jälkeemme hiljaisuus?

(CC-BY CSIRO / Wikimedia Commons)

Biologi Rachel Carsson herätti 60-luvulla ihmiset ymmärtämään hyönteismyrkkyjen tuhoisat vaikutukset ja yleisemminkin vaikutuksemme muuhun elämään maapallolla. Aivan viime aikoina olemme joutuneet kuuntelemaan jälleen tutkijoiden varoituskelloja: Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti, Suomen lajien uhanalaisuutta käsittelevä punainen kirja ja nyt uusimpana Yhdistyneiden kansakuntien biodiversiteettifoorumin raportti ovat kaikki kylmäävää luettavaa. Olemme ylittämässä Pariisin ilmastokokouksessa sovitun 1,5 celciusasteen tavoitteen ja kylvämme toiminnallamme tuhoa ekosysteemeihin niin maalla, merellä kuin ilmassakin.

YK:n biodiversiteettifoorumin uuden raportin mukaan joka kahdeksas laji tuntemistamme 8 miljoonasta lajista on uhanalainen. Vähintään kolmasosa luonnosta on tuhoutumassa vuoteen 2050 mennessä. Alkuvuodesta julkaistu Suomen lajien punainen kirja kertoo karua tarinaa metsäluontomme nopeasta köyhtymisestä ja erityisesti lintulajit ovat uhattuina.

Onneksi meillä on kuitenkin nyt tietoa ja mahdollisuus toimia. Alkavissa hallitusneuvotteluissa on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen nostettava yhdeksi kärkitavoitteista ilmastonmuutoksen hillitsemisen rinnalle. Metsäpolitiikassa meidän on huomioitava metsäluontomme arvo, ja panostettava kestävämpään metsienkäyttöön sekä lisättävä huomattavasti resursseja luonnonsuojeluun. Hakkuiden lisääminen nykyisestä tasosta ei uhkaa vain hiilinielujamme, vaan myös luonnon monimuotoisuutta.

Kaupunkina voimme osallistua luonnon monimuotoisuuden suojeluun esimerkiksi kaavoituksellamme, suojelemalla omistamiamme metsiä, sekä huomioimalla ekologisen kestävyyden entistä paremmin ruokahankinnoissamme. Tutkijoiden mukaan yksi suurimmista uhkista ekosysteemeille on juuri kestämätön ruuantuotantomme. Kaupungin ruokapalveluissa onkin siirryttävä askelin ekologisesti kestävään kasvisruokaan.

Esimerkiksi Helsingin kaupungilla on oma luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ohjelmansa. Joensuun kaupunkina olemme sitoutuneet olemaan edelläkävijöitä hiilineutraaliuden tavoittelussa. Kaupunkina olemme suuri metsänomistaja ja brändäyksessämme mielellämme korostamme olevamme ympäristöystävällisyyden edelläkävijöitä – voisimmeko ottaa kaupunkina myös kunnianhimoisen otteen metsä- ja kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseen?

Kasvavana ja tiivistyvänä kaupunkina meidän on otettava huomioon kaupunkiluontomme monimuotoisuuden turvaaminen ja lisääminen kaikessa toiminnassamme. Monimuotoinen lähimetsä tarjoaa kaupunkilaisille virkistäytymispaikkoja ja varmistaa osaltaan, että myös tulevaisuudessa voimme keväisin nauttia linnunlaulusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close