Julkaistu Karjalaisessa 1.11.2018
Hallitustenvälinen IPCC-ilmastopaneeli on uusimmalla raportillaan nostanut voimalla ilmastonmuutoksen vihdoin julkiseen keskusteluun. Metsäisessä Suomessa keskustelua on herättänyt erityisesti metsien rooli, niin hiilinieluina kuin uuden talouskasvun moottorinakin. Keskustelu on käynyt kuumana myös sanomalehti Karjalaisen mielipidepalstalla.
Rikkaana maana Suomella on vastuu lähteä nopeasti laskemaan aiheuttamiamme ilmastopäästöjä – tämän lisäksi meillä on mahdollisuus ja velvollisuus käyttää metsiämme hiilidioksidin sidontaan ilmakehästä. Suomen metsäsektori voisi monien muiden metsäisten maiden kanssa toimia, ei vain hiilineutraalina (sidomme metsiin yhtä paljon päästöjä kuin tuotamme), vaan hiilinegatiivisena (sidomme enemmän päästöjä kuin tuotamme) toimijana. Tähän tavoitteeseen päästäksemme on meidän tarkasteltava Sipilän porvarihallituksen ajamia suuria hakkuutavoitteita uudestaan – ne uhkaavat esimerkiksi BIOS-tutkimuslaitoksen mukaan nollata muiden sektorien päästövähennykset. Yksi hyvä aloite tähän on Vihreiden ehdottama tuki metsänomistajille, jotka antavat metsiensä kasvaa pitempään ja sitoa ilmakehästä hiiltä enemmän.
Metsäpolitiikan keskiössä tulee olla teollisuuden hyötyjen sijaan ilmastoystävällisyys ja hiilensidonta: puumassan käyttöä tulee politiikalla ohjata kohti pitkäikäistä hiilensidontaa lisäämällä voimakkaasti esimerkiksi ilmastolle tuhoisan betonin korvaamista puurakentamisella. Näissä muutoksissa myös kunnilla on suuri rooli. Joensuu osoittaa mallia rakentamalla Suomen korkeinta puukerrostaloa, mutta samalla meidän on lisättävä päätöksillämme puurakentamista entisestään.
Ilmaston näkökulmasta hakkuumäärien mekaanisen kasvattamisen sijaan tuleekin keskittyä miettimään tarkkaan miten voimme kestävillä hakkuumäärillä korvata fossiilisten vaihtoehtojen käyttöä kaikilla sektoreilla. Puun keittäminen pelkäksi selluksi vessapaperiin tai pahvilaatikkoihin ei ole kestävää, mutta jos pystymme korvaamaan sillä öljypohjaista muovia tai luontoa kuormittavaa puuvillaa olemme oikeilla jäljillä. Tämä kehitystoiminta on vielä kuitenkin kesken ja nykyisellä hallituksen linjalla lisääntyvä puumassan tarjonta uhkaa mennä vain sellun keittoon. Koko talouden painopistettä tulee samalla siirtää kertakäytöstä kestävyyteen ja kierrätettävyyteen.
Metsäpolitiikasta keskustellessamme täytyy meidän tunnistaa kuinka kyseessä on monisyinen prosessi, jossa monet tieteen- ja politiikan alat kohtaavat: Metsätieteellisesti laskettu “suurin kestävä hakkuumäärä” ei välttämättä ole “kestävää” ilmaston tai luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Samalla suurin osa suomalaisista ei hyväksy aukkohakkuisiin perustuvaa metsätaloutta – se uhkaa monimuotoisuutta, virkistyskäyttöä ja maisemallisia arvoja.
Antti Saarelainen 