Esko-Juhani Tennilä suomi kovin sanoin 4.8. Kansan Uutisissa ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan EU-parlamentin ympäristövaliokunnan päätöstä metsien hiilinielujen laskentaperusteista. Kyseessä on tapa, jolla Euroopan Unionissa lasketaan metsiin ilmakehästä tietyssä ajassa sitoutuvan hiilen ja mahdollisten hiilineutraaleiksi laskettavien hakkuiden määrä. Suomen näkökulmasta ongelmaksi on nähty valittu vertailutaso, jonka ylittäviä metsähakkuita ei enää lasketa hiilineutraaleiksi, vaan tason ylittävien hakkuiden lasketaan pienentävän maan hiilinieluja. Tennilän mukaan tämä on saanut osakseen paljon kritiikkiä – kritiikkiä, jota ovat esittäneet ainoastaan nykyisen oikeistohallituksen, metsäteollisuuden ja MTK:n kaltaiset tahot. Esimerkiksi muiden EU:n jäsenmaiden hallitukset pitävät päätöstä järkevänä, ja myös ympäristöjärjestöt ja tutkijat ovat päätökseen tyytyväisiä. Kirjoituksesta, ja erityisesti Matti Torvisen ehdotuksen EU:sta eroamisesta, jos Suomi ei saa sellaista päätöstä kuin haluaa, kannattamisesta tulee ilmi Tennilän pitkään hellimä ajatus, ettei Euroopan Unionista voi tulla muuta, kuin pahaa. Kuitenkin juuri ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa EU on ollut vasemmistolaisestakin näkökulmasta siedettävä ja joskus jopa edistyksellinen toimija.
Ilmastonäkökulmasta ympäristövaliokunnan päätös on ainoa järkevä, koska esimerkiksi 68 tutkijan allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä tuodaan esiin, että hallituksen ajama biotalouslinja on kestämätön ja uhkaa siirtää päästövähennyksien toteutumista useilla vuosikymmenillä eteenpäin. Myös esimerkiksi BIOS-tutkimuslaitos piti ympäristövaliokunnan päätöstä odotettavana, ja korostaakin sen osoittavan, miten Suomen hallituksen ja metsäteollisuuden ajama linja on ristiriidassa kansainvälisen tiedeyhteisön sekä Euroopan Unionin ympäristöpolitiikan kanssa. Alkuvuodesta myös Suomen ilmastopaneeli julkaisi kannanoton, jossa tuotiin esiin tiedemaailman keskuudessa oleva selkeä konsensus: Suuret lisähakkuut metsissä pienentävät Suomen hiilinieluja.
Pahimmillaan ilmastopäästöt lähtisivät laskuun vasta noin kolmenkymmenen vuoden päästä. Pysyäksemme Pariisin ilmastokokouksessa sovitussa 1,5 celciusasteen tavoitteessa, tai edes kansainvälisen ilmastopaneelin ehdottomana turvarajana pitämässä kahden celciusasteen tavoitteessa, päästöjä on leikattava tuntuvasti heti tulevina vuosina, ja hiilinielujen huomattava lisääntyminen on turvattava.
Hiilinielukeskustelun lisäksi lisääntyvät hakkuut uhkaavat metsiemme monimuotoisuutta. Suomessa on arvioitu olevan 814 uhanalaista metsälajia, joista pahimmillaan jopa 214 tulee häviämään seuraavan 50 vuoden aikana. Suurimpia uhkia näille lajeille ovat metsäteollisuudesta johtuva lahopuun väheneminen metsissä, sekä yleisemmällä tasolla vanhojen metsien väheneminen Suomessa. Vanhoissa metsissä arvioidaan yleisesti elävän 35% Suomen uhanalaisista lajeista. Erityisesti Etelä-Suomessa vanhojen metsien suojelu tarvitsee voimakkaita lisäpanostuksia.
EU-parlamentin päätöksen on monissa kritiikeissä nähty hyödyttävän erityisesti naapurimaatamme, Ruotsia, jossa arviointiväliksi valitulla 2000-2012 hakkuut olivat Suomea suuremmat. Näin ollen Ruosi voi lisätä nykytilanteesta hakkuumääriään huomattavasti ja ne laskettaisiin edelleen hiilineutraaleiksi. Samalla tässä vertailussa kuitenkin unohdetaan, että Ruotsissa uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseen osoitetut varat valtion budjetissa ovat kuusinkertaiset Suomeen verrattuna ja maa on panostanut metsien suojeluun Suomea enemmän.
Biotaloudesta toivotaan selkeästi Nokian kaltaista uutta sampoa Suomelle ja erityisesti työpaikkapulasta kärsiville perifeerisille alueille, mutta hallituksen linjan kaltainen tekninen hakkuumäärien nostaminen ja metsien käytön lisääminen välittämättä lopputuotteesta ja sen jalostusasteesta on ilmaston ja luonnon näkökulmasta vaarallista. Puun käytössä tulisi suosia ensisijaisesti pitkään hiiltä sitovia ratkaisuja lyhytikäisen paperin tai pahvin tuottamisen sijaan, mutta näidenkin ratkaisujen kohdalla maltti on valttia. Tutkijat ovatkin tuoneet esiin huolensa siitä, että laajamittaiset metsien hakkuut kuitenkin lisäävät ilmastopäästöjä, vaikka mukaan laskettaisiin niin sanonut korvaushyödyt, eli esimerkiksi betonirakentamisen korvaaminen puurakentamisella tai fossiilisten polttoaineiden korvaamisen puuenergialla. Samalla hakkuiden voimakas lisääminen voi hankaloittaa puun saantia metsäteollisuuden tarpeisiin tulevaisuudessa.
Ydin-lehden numerossa 2/2017 Timo Korhonen esitteli hyvin toiveikkaasti Itä-Lappiin suunniteltua Kemijärven biosellutehdasta. Tehtaan on tarkoitus tuottaa teollisessa mittakaavassa mikrokiteistä sellua, jota voidaan käyttää muun muassa lääkkeissä. Sivutuotteenaan tehdas tuottaa energiamarkkinoille myös vihreää energiaa. Lähtökohtaisesti projekti on järkevä ja kannatettava, mutta sen kokoluokka herättää huolen lisääntyvien hakkuumäärien vaikutuksesta Pohjois-Suomen luontoon. On tärkeää nostaa metsäteollisuuden jalostusastetta ja panostaa sellun keittämisen sijaan pitempään hiiltä sitoviin ratkaisuihin, mutta biotalousbuumin tuoma uusi tuotantokapasiteetti ei ole vähentämässä niin kutsutun perinteisen metsäteollisuuden puuntarvetta, vaan lisätarve tulee vielä nykyisten paperitehtaiden, bioenergialaitosten ja sahojen lisäksi. Olen täysin samaa mieltä Tennilän kanssa siitä, että tarvitsemme kipeästi Lappiin lisää työpaikkoja, mutta samalla meidän tulee huolehtia ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä luonnon monimuotoisuudesta ja löytää tasapaino lisätyöpaikkojen ja ekologisen kestävyyden välillä. Tähän yhtälöön suuret tuotantolaitokset ja hakkuumäärien dramaattiset lisääntymiset sopivat huonosti.
Maltillisesti, metsien hiilivarantojen lisääntymisestä, ja metsien monimuotoisuudesta huolehtien biotalouteen voidaan saada Suomeen merkittäviäkin määriä työpaikkoja erityisesti perifeerisille alueille, mutta silloin täytyy huomioida myös metsien erilaisten käyttötapojen lomittaisuus: suurien aukkohakkuiden tilalle täytyy saada jatkuvaa kasvatusta, joka turvaa paremmin niin hiilen sitoutumisen metsiin, metsien monimuotoisuuden kuin myös ihmisten virkistyskäytön. Metsien käytössä on tärkeää huomioida niihin sitoutuneen hiilen mahdollisimman pitkäaikainen sitominen, ja pelkän sellun keittämisen sijaan täytyy panostaa uusiin, pitkään hiiltä sitoviin ratkaisuihin ja tuotteisiin.
Esimerkiksi Vasemmiston oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen on ehdottanut puupohjaisten korvaajien kehittämistä muoville. Kuitenkin tässäkin tapauksessa on tärkeää panostaa tuotteiden pitkään käyttöikään. Nykyisessä tilanteessa hallituksen ajama “biotalousbuumi” näyttää vain lisäävän sellunkeittoa ja tuottavan pieniä määriä uusia ratkaisuja tehtaiden sivuvirtoina syntyvistä paperitehtaille hyödyttömistä aineksista.
Suomeen suunniteltujen suurten biotaloushankkeiden yhtenä ongelmana voi pitää myös niiden suurta mittakaavaa. Esimerkiksi Kuopioon suunniteltu Finnpulpin havusellutehdas tulee olemaan alallaan maailman suurin. Tehdas tulee käyttämään yhtiön omien laskelmien mukaan 6,7 miljoonaa kuutiometriä puuraaka-ainetta vuodessa, mikä vastaa noin kolmen maakunnan tuotantoa. Paikalliset luonnonsuojelijat ovat olleet huolissaan sen huomattavasta pistekuormituksesta alueen vesistöille. Samalla suurten yhtiöiden hallussa olevat jättihankkeet ovat myös vaarassa työntää syrjään markkinoilta pienempiä ja paikallisempia hankkeita, ja valta metsäalalla saattaa hankkeiden myötä keskittyä entistä enemmän samoille toimijoille.
Hallituksen ja elinkeinoelämän härkäpäinen biotalousbuumin lietsonta on kummallista, tiedevastaista työpaikkapopulismia, jossa ei suostuta näkemään kansainvälisen tiedeyhteisön selkeitä suosituksia. Pahimmillaan puheenvuoroissa kyseenalaistetaan Yhdysvaltain presidentti Trumpin tavoin koko tieteen uskottavuus lyhytnäköisen oman edun tavoittelun nimissä. Suomalainen biotalouskeskustelu kaipaakin juuri nyt rauhoittumista ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa keskustelua metsiemme käytöstä. Erityisesti tässä keskustelussa tulee olla keskiössä tehokas ilmastopolitiikka ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Näiden reunaehtojen sisällä biotaloutta voidaan kehittää – sanomalehtipaperin sijaan Suomessa voitaisiin tuottaa uusia ratkaisuja öljyn korvaamiseksi käyttöesineissä ja betonin korvaamiseksi rakentamisessa.
Antti Saarelainen 