7.12. Ilmestyneen Karjalan Heilin mielipidepalstalla monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa kritisoitiin urheasti nimimerkin takaa. Vaikka nimimerkin käyttäjä ilmoittikin olevansa vain realisti, ei rasisti tai fasisti, toistaa hän tehokkaasti nykyaikaisen rasistisen puheenparren kulttuurien itseisarvosta, joka taataan pitämällä ne irrallaan toisistaan. Kirjoituksessa kulttuurit nähdään siis muuttumattomina ja yhtenäisenä. Kulttuurit ovat kuitenkin aina olleet muutoksessa ja ottaneet itseensä vaikutteita toisilta kulttuureilta ja kaikille samanlaisen kulttuurin sijaan niissä on ollut arvokkaita erilaisuuksia niin alueellisesti, yksilöllisesti kuin luokkataustankin kautta – lähtökohtaisesti siis kaikki kulttuurit ovat olleet ja tulevat olemaan “monikulttuurisia”. Olisi yksisilmäistä olla huomaamatta suomalaisessakin kulttuurissa eroja maan eri osien tai esimerkiksi erilaisista perhetaustoista tulevien välillä. Suomalaistakin kulttuuria värittää kulttuuriin kuuluvien erilaisuus ja se on rikkaus. Aina erilaisten näkemysten yhteiselo ei ole onnistunut kitkattomasti vaan vieraina kulttuureina on historiallisesti pidetty niin työväenluokkaista kulttuuria kuin ortodoksejakin ja suhteemme saamelaiskulttuuriin on edelleen ongelmallinen. Erilaisten kulttuurien lisääntyminen Suomessa ei uhkaa “suomalaista kulttuuria”. Kulttuurista huolissaan olevat turvaavat sitä parhaiten harrastamalla haluamiansa perinteitä. Huoli meidän ja maahamuuttavien kulttuurien katoamisesta on vain tehokas keppihevonen maahanmuuton vastustamiseen.
Huoli maapallon kestokyvystä ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten nousemisesta ylös köyhyydestä taas kuulostaa lähes ekofasistiksi kutsutun Linkolan ajatuksilta. On totta, että me länsimaiset ihmiset kulutamme aivan liikaa ja uhkaamme koko maapallon elämää. On kuitenkin nurinkurista vastustaa maahanmuuttoa sen takia, että me kulutamme liikaa, eikä tänne saa tulla lisää ihmisiä kuluttamaan liikaa. Suuretkaan maitten väliset muuttoliikkeet eivät tule poistamaan kurjuutta maailmasta, mutta pääsy rikkaampaan maahan, jossa on enemmän mahdollisuuksia vähentää yksilöiden kärsimystä. Myös suomalaiset ovat huonoina aikoina lähteneet leveämmän leivän perään muille maille vierahille, eikä siinä sinänsä ole mitään erikoista.
Vaatiessaan meidän omasta elintasostamme vähentämistä kirjoittaja on sinällään oikeassa, mutta vastuun sälyttäminen vain humaania siirtolaispolitiikkaa vaativien selkään on yksinkertaisesti naurettavaa – tiukinkin maahanmuuttoa vastustava rasisti tai fasisti syö yhteisestä kuormastamme vähintään kolmen edestä. Jotta voimme auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä nousemaan siedettävälle elintasolle meidän kaikkien on joustettava elintasostamme. Erityisesti tämä vastuu on teollistuneiden länsimaiden asukkaille: historiallisesti juuri meidän elintasomme on historiallisesti mahdolistettu siirtomaiden riistolla sekä luonnonvarojen tuhlaamisella, joka on aiheuttanut nyt koko ihmiskuntaa ja kaikkea elämää maapallolla uhkaavan ilmastonmuutoksen.
(Kuva:CC BY-SA 3.0 NY )