Pariisin ilmastokokouksen lähestyessä olen turhautuneena seurannut Vasemmistoliiton viestintää, josta tämä planeettamme ja ihmiskunnan tulevaisuutta koskeva kysymys on lähes kokonaan loistanut poissaolollaan. Onneksi kuitenkin kansanedustajista esimerkiksi Hanna Sarkkinen on ottanut asiaan kantaa blogitekstillä, mutta minä ja varmasti myös monet muut odotamme enemmän toimia myös itse puolueelta. Joidenkin puolueaktiivien mielestä on luultavasti tärkeämpiäkin kysymyksiä ja ilmastonmuutoksen hillintä kytkeytyy jälleen puolueen ”liialliseen vihreyteen”, mutta ilmastonmuutos on erityisesti oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvokysymys – sen täytyy olla vasemmistolaisen politiikan keskiössä.
Ilmastonmuutoksesta kärsivät meillä ja muualla erityisesti ne köyhät, joilla on vähiten osuutta sen aiheuttamiseen. Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt ja lämpötilan noususta johtuva viljelymaan väheneminen iskevät erityisesti köyhimpien maiden kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Suomessa ilmastopolitiikka ei saa tarkoittaa, että ilmastolasku maksatetaan kaikkein köyhimmällä, ja ne joilla on varaa jatkavat lisääntyvästä ympäristöverotuksesta huolimatta ylikulutustaan.
On vasemmiston tehtävä varmistaa, että myös ilmastopoliitikan keskiössä on sama ajatus kuin vasemmistolaisessa veropolitiikassa – on oikeudenmukaista, että ne joilla on varaa maksaa, maksavat suhteellisesti enemmän. Meidän rikkaissa länsimaissa tulee leikata omasta elintasostamme, jotta voimme turvata kestävän tulevaisuuden ja oikeuden omaehtoiseen kehitykseen myös kehittyvissä maissa. Mutta tämän elintasosta leikkaamisen tulee toteutua oikeudenmukaisesti, länsimaiden sisällä omasta elintasostaan tulee tinkiä erityisesti kaikkein pahiten ylikuluttavien yksilöiden. Progressiivisen tuloverotuksen voikin nähdä olevan myös tehokasta ilmastopolitiikkaa – yleisesti ihmisten tulotaso heijastaa heidän hiilijalanjälkeään: mitä isomma tulot, sitä enemmän kulutusta.
Oikeudenmukaisuuden lisäksi ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on kyse myös työstä, tuosta toisesta vasemmistolaisen politiikan ydinkysymyksestä. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC ilmaisee asian lyhyesti ja ytimmekkäästi: ”Kuolleella planeetalla ei ole työpaikkoja”. Vasemmistolaisessa ilmastopolitiikassa kyse on saastuttavista työpaikoista siirtymisestä kohti kestävämpiä työpaikkoja ja työn jakamista. Suomessa tarvitaan kipeästi lisäpanostuksia raideliikenteeseen ja uusiutuvaan energiaan. Viisaalla punavihreällä teollisuuspolitiikalla voimme varmistaa, että tämä tarkoittaa työpaikkoja suomalaisille. Niin raiteet, junat kuin tuulivoimalatkin rakennetaan metallista ja voimakas panostus ilmastopolitiikkaan tarkoittaa työpaikkoja paikalliselle teollisuudelle.
Sekä Suomessa, että maailmalla ammattiyhdistysliike vaatii ilmastosopimukseen kirjattavaksi ”oikeudenmukaista siirtymää”, joka tarkoittaa että valtioilla on velvollisuus varmistaa riittävä tuki työntekijöille uudelleenkouluttautumiseen ja uusille aloille siirtymiseen. Esimerkiksi toimiva aikuiskoulutus on osa tätä siirtymää ja vasemmiston tulee sitä puolustaa entistä tehokkaammin.
Vasemmiston tulee päästä yli myös jatkuvan talouskasvun ja hyvinvoinnin lisääntymisen kritiikittömästä yhteenliittämisestä. Kuluneen vertauskuvan mukaan politiikassa on pohjimmiltaan kyse kakun jakamisesta. Vasemmiston tulee myös tulevaisuudessa olla pelkän kakun sijaan olla kiinnostunut siitä kuka omistaa leipomon. Tulevaisuudessa vasemmiston on uskallettava myös kyseenalaistaa kakun jatkuva kasvaminen ja suunnattava huomio kakun koon sijaan sen tasaisempaan jakamiseen – tarvitsemme vähemmän kakkua, mutta tasaisemmin jaettuna.
Antti Saarelainen 