Vapaa Palestiina – vapaa Israel!

Israelin valtion suorittama laiton isku avustuslaivalle on nostanut jälleen palestiinalaiskysymyksen pinnalle. Toimillaan Israel on osoittanut olevansa kykenemätön noudattamaan kansainvälisiä lakeja ja kunnioittamaan Lähi-Idän rauhanprosessia. Isku laivaan kansainvälisillä vesillä on merirosvojen toimiin rinnastettavissa olevaa toimintaa, ja Gazan saarron kaltaiset kollektiiviset rangaistukset ovat kansainvälisten lakien vastaisia. Toimillaan Israel pelaa täysin vastustajansa pussiin tarjoamalla helpon vihankohteen turhautuneille nuorille miehille, joilta Israel vie toimillaan mahdollisuuden työhön, koulutukseen tai ylipäätään ihmisarvoiseen elämään. Israelin valtava lupabyrokratia, mielivaltaiset pidätykset ja tarkastuspisteet vaikeuttavat päivittäin monen miljoonan palestiinalaisen arkielämää.

Kuitenkin Palestiinalaishallintoa ja Hamasia on myös painostettava kunnioittamaan ihmisoikeuksia hallitsemillaan alueilla sekä suitsimaan itsemurhapommittajia, jotka toimillaan vain syventävät kahden kansan välistä vihakuilua. Kansainvälisen ihmisoikeusjärjestö Amnestyn raportit ovat osoittaneet kummankin osapuolen syyllistyneen sotarikoksiin edellisen Gazan sodan aikana, ja näistä toimista vastuulliset on saatava oikeuden eteen.

Me Vasemmistonuoret vaadimme Suomen valtiolta ponnekkaita toimia EU:n kautta sekä Israelin että Palestiinalaishallinnon painostamiseksi eteenpäin rauhanprosessissa. Tämänhetkisessä tilanteessa on myös painotettava Israelin vastuullista asemaa voimakkaampana sotilasmahtina. Israelin on pitäydyttävä niin kostoiskuista, palestiinalaisten asuntojen tuhoamisesta, infastruktuurin hävittämisestä, kuin myös palestiinalaisten mielivaltaisesta pidättämisestä. Israelin tulee sitoutua nykyistä tehokkaammin rauhanprosessiin, ja tavoitteena tulee olla Lähi-Itä, jossa kaikki voivat elää tasa-arvoisina kansalaisina etnisestä taustasta, sukupuolesta ja uskonnosta riippumatta.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close