Joensuu tarvitsee vahvan ilmasto-ohjelman

Joensuu tarvitsee vahvan ilmasto-ohjelman

 

On hienoa, että Joensuun kaupunki on laatinut laajan ilmasto-ohjelman ja ottaa yhä aktiivisemmin osaa globaaliin vastuunjakoon. Joensuulla on  mahdollisuus myös olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen hallinnassa riittävien kansainvälisten sopimusten odottaessa toteuttamistaan.

 

Ilmasto-ohjelman toteutumisen tavoitteeksi on asetettu vuosi 2025, ja tavoitteiden saavuttamiseksi määräajassa Joensuun kaupungin tulee tehdä  konkreettisia toimenpiteitä sekä noudattaa läpäisyperiaatetta kaikessa ilmastoon liittyvässä päätöksenteossa ja suunnittelussa. Ilmastopolitiikkaa ei pidä nähdä vain yhtenä politiikan alana, vaan valintoja tehtäessä täytyy ymmärtää, että pohjimmiltaan kaikki politiikka on ilmastopolitiikkaa.

 

Ilmastoystävällisyys tulee nähdä ensisijaisesti vihreän kasvun ja tulevaisuuden työpaikkojen välttämättömänä edellytyksenä. Uusiutuvan energian käytön lisääminen on tehokas keino päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi. Pohjois-Karjalan tulevaisuuden ei tarvitse olla vain sarja tyhjentyviä sellutehtaita; Joensuun kaupungin on ajoissa ryhdyttävä luomaan edellytyksiä kannattaville ja vihreille työpaikoille muun muassa panostamalla hajautettuun bioenergiatuotantoon.

 

Suurten linjojen muutosten ohella kaupungilla on suuri mahdollisuus myös vaikuttaa pienemmistä puroista syntyvään ekologisuuteen. Esimerkiksi kevyen liikenteen ja kävelykeskustan ajatusten on oltava ensisijaisia kaavoituksessa ja muussa kaupunkisuunnittelussa, eikä autoilun lisääntymistä saa enää myötäillä päättömästi.

 

Laajan ja monitasoisen ohjelman vaarana on sirpaloituminen ja vain osittainen toteutuminen. Helpommin toteutettavia tavoitteita ei saa nähdä korvaavina virstanpylväinä aidosti haastaviin ympäristötekoihin nähden – ohjelman suuret tavoitteet eivät saa jäädä vain kirjausten ja sanahelinän tasolle.

 

Ilmastonmuutoksen hallinta edellyttää vahvaa sitoutumista kaupungeilta ja kunnilta. Päästövähennyksiin onkin ryhdyttävä paikallisella  tasolla mitä pikimmiten, eikä ilmasto-ohjelma saa jäädä tyhjäksi ideapaperiksi. Myöhemmin Joensuun kaupungin tulee asettaa itselleen kunnianhimoinen 80 % päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä.

 

Antti Saarelainen

Pohjois-Karjalan Vasemmistoliiton puheenjohtaja

Vasemmistonuorten ympäristö- ja maatalouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja

 

Aino Leppänen

järjestösihteeri

Itä-Suomen Vasemmistonuoret

 

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close